Harjoitus rakkaudesta – teos kahdelle tanssijalle

Harjoitus rakkaudesta – teos kahdelle tanssijalle

Ruumiillisen taiteen teatteri (Kekäläinen & Companyn esitystila)

Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 C, 4. kerros

La 3.10.2015 klo 19.00

Su 4.10.2015 klo 16.00 & 19.00

”Amatööriä pidetään ammattilaisen vastakohtana ja yleinen ammattilaisuuden ja ammattimaisuuden määritelmänä onkin työstä maksettava palkka. Amatöörin kantasana on latinan verbi amare, rakastaa. Tästä johdettu amator, kirjaimellisesti “rakastaja”, viittaa siihen, että amatööri voi suhtautua intohimoisesti (ammattilaista intohimoisemmin) kiinnostuksensa kohteeseen.

Harjoitus rakkaudesta on määritelmällisesti amatööriteos ja olen siitä syvästi ylpeä.”

-VR

Taiteellinen suunnittelu ja toteutus: Valtteri Raekallio

Esiintyjät: Mirva Mäkinen & Eero Vesterinen

Esityksen kesto: 30 min

Tuotanto:  Raekallio Corp. / Pohjoinen liike ry sekä  K&C Kekäläinen & Company

Yhteystiedot: +358 50 355 6553, info@raekallio.fi

www.raekallio.fi

Muistutamme ystävällisesti, että esityksen taltiointi ei ole sallittua.

Kiitos: Perheet ja ystävät, Sanna Kekäläinen, Thomas Freundlich

Prosessi – ajatus ja katse

Taiteelliset prosessini ovat epälineaarisia ja rönsyileviä. Edelliset kolme teostani ovat olleet paikkasidonnaisia ja mittakaavaltaan enemmän tai vähemmän suuria (Mihin valo katoaa? 2013, Edustaja 2014 ja Novelleja unohdetuista huoneista 2015). Nyt olen pyrkinyt tiivistämään ja keskittymään vain ihmiseen ja liikkeeseen. Teoksen asetelma on yksinkertainen – kaksi tanssijaa tilassa. Liike toiminnan (draaman) välineenä.

Oma työskentelymetodini tanssijoiden kanssa pohjautuu suullisesti ohjaamiini improvisaatiotehtäviin, joiden kautta tanssijat tuottavat liikemateriaalia. Videoin kaiken tämän liikemateriaalin ja myöhemmin leikkaan videoidusta materialista teoksen ”liikkeellisen käsikirjoituksen”, jonka tanssijat opettelevat pikkutarkasti. Tämän jälkeen alkaa varsinainen ”ohjaajantyö”.

Omalta osaltani harjoitusprosessi koostuu siis ajattelusta, puhumisesta, mutta ennen kaikkea katsomisesta ja nähdyn analysoimisesta. Merkittävä syy siitä, miksi nautin teosten tekemisestä on nimenomaan tämä halu katsoa ja nähdä ihminen – tässä tapauksessa kaksi tanssijaa – ja pyrkiä jäsentämään omaa kokemustani esitykseksi. Kun työskentelen teoksen ja tanssijoiden parissa liittyy omaan tapaani katsoa heitä monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Myös rakkautta. Halua nähdä heidät paremmin ja haluan osata ohjata heitä johonkin sellaiseen suuntaan, jonka koen heissä olevan, mutta joka ei välttämättä vielä ole tullut näkyväksi.

 

Tämän teoksen historia

Harjoitus rakkaudesta on syntynyt ikäänkuin kahden muun teoksen väliin. Alkaessamme maaliskuussa 2015 työskentelemään Mirvan ja Eeron kanssa Novelleja unohdetuista huoneista -teoksen parissa, annoin heille yhtenä harjoituspäivänä pari-improvisaatiotehtävän. Ensi sekunneista oli selvää, että nyt olemme poikkeuksellisen vuorovaikutuksen äärellä.

Kun ensimmäinen tehtävä oli ohi, olimme kaikki hiljaa ja pöllämystyneitä tapahtuneesta, kunnes videolle tallentui sanani ”No voi vittusaatana! Mitä just tapahtui?”. Käytimme loppupäivän ja useita seuraavia päiviä duettomateriaalin parissa, vaikka tiesin jo niiden ensimmäisten sekuntien aikana, ettei tämä materiaali liittyisi Novelleja unohdetuista huoneista -teokseen. Heidän yhteistoimintansa laatu oli aivan erityinen ja vaatisi kokonaan toisen viitekehyksen.

Seuraavalla viikolla harjoitusten aluksi otin puheeksi, ettei duettomateriaali voinut mitenkään olla osa ko. teosta. Jäimme kuitenkin puhumaan siitä erityisyydestä jonka jokainen meistä oli materiaalin äärellä kokenut ja lopulta ehdotin, että jatkaisimme duettoprosessia syksyllä ja tekisimme siitä ”jotain” jos prosessi ottaa oman suunnan. Meillä ei siis ollut rahoitusta eikä esityspaikkaa, mutta meillä kaikilla kolmella oli sama tunne, että tämä asia pitää tehdä nyt eikä odottaa vuoden päähän apurahapäätöksiä ja alkaa sitten muistelemaan, että mistä mahtoikaan olla kyse.

Onneksemme meillä kolmella oli myös kalenterissa alkusyksystä joitain yhteisiä vapaampia viikkoja. Lisäksi Sanna Kekäläinen toivotti meidät tervetulleeksi esiintymään Ruumiillisen taiteen teatteriin lokakuun ensimmäiseksi viikonlopuksi. Jatkoimme siis prosessia elokuussa edelleen ilman palkkaa, mutta entistä motivoituneempina yhteistyöstä, liikkeestä ja rakkaudesta.

 

Muutama sana teoksen tanssijoista

Monesti käsiohjelmissa on lyhyt katkelma työryhmän jäsenten CVstä. Nyt kun kuitenkin on kyse rakkaudesta, ajattelin itse kirjoittaa näistä kahdesta tanssijasta. En osaa pukea sanoiksi omaa kiitollisuuttani Mirvaa ja Eeroa kohtaan, jotka lähtivät toteuttamaan tätä teosta ilman palkkaa.

Mirva Mäkinen ja Eero Vesterinen ovat suomalaisen tanssin huippuja. Molemmilla on todella monipuolinen ja laaja-alainen kokemus kotimaisesta ja kansainvälisestä tanssitaiteesta useilta vuosikymmeniltä. Tämä kokemus näkyy kokonaisvaltaisesti heidän työskentelyssään sekä heidän teknisessä osaamisessaan. He ovat työskennelleet yhdessä useissa teoksissa, mutta eivät juurikaan ole tanssineet niissä duettoja. Toisensa he ovat tunteneet vuodesta 1999 jolloin Eero pääsi Kallion ilmaisutaiteen lukioon, jossa Mirva toimi tanssin lehtorina.

Olen tuntenut Mirvan kymmenisen vuotta ja hän on tanssinut kahdessa edellisessä teoksessani. Olen aina arvostanut suuresti hänen syvää ymmärrystään kahden kehon välisen vuorovaikutuksen mekaniikasta, jonka hän ammentaa pitkälti kontakti-improvisaatio-osaamisestaan. Itselleni hän on jakanut tuota osaamistaan mm. aamutunneilla, kursseilla sekä toimimalla parityöskentely”konsulttina” lukuisissa teoksissa, joissa olen ollut tanssijana. Mirvalla on erittäin paljon sellaista fyysistä taitoa, jonka kanssa minun on koreografina todella inspiroivaa työskennellä. Avoimempaa ja lämpimämpää työkaveria saa hakea. Mirvan maanläheinen, rauhallinen ja toiset huomioonottava elämäntapa vaikuttaa kaikkiin hänen ympärillä eläviin. Kiitos Mirva!

Eeroon olen tutustunut vuonna 1993 Oopperan balettikoulussa, jossa olimme muutaman vuoden samalla luokalla. Olimme myös samassa peruskoulussa, Eero tosin vuotta ylemmällä luokalla. Ammattilaisina olemme tanssineet yhdessä lähemmäs tusinassa eri teoksessa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Olen aina ihaillut Eeroa tanssijana. Hänen huimaan liikkeelliseen virtuositeettiinsa olen jo ”tottunut” vuosien saatossa, mutta vasta nyt olen alkanut ymmärtämään Eeron uskomatonta kykyä nähdä liikkeen laatuja ja tasoja sekä ”soittaa” niitä omasta kehostaan. Ai niin, sitähän se tanssi on! Eerolla on laajakaista aivojen ja selkärangan välissä… Kiitos Eero!

Koreografille ei ole suurempaa onnea kuin pystyä työskentelemään näin kokeneitten ja erinomaisten tanssijoiden kanssa. Kiitos kun sain olla mukana.

-V

Valtteri Raekallio on työskennellyt tanssijana kansainvälisten koreografien ja keskeisten suomalaisten tanssintekijöiden kanssa yli 60 teoksessa 35 eri maassa. Hän on tanssinut nykytanssiteoksissa, ooppera- ja teatterituotannoissa sekä tanssielokuvissa. Raekallio oli kiinnitettynä Helsinki Dance Companyyn 2006-2014. Raekallio on tanssinut vuodesta 2001 alkaen 14 Tommi Kitin teoksessa. Tällä hetkellä Raekallio työskentelee tanssijana Norjassa Ina Christel Johanessenin teoksissa.

Raekallion oma koreografinen työskentely liikkuu useiden taiteenlajien rajapinnoilla. Hänen viimeisimpiä teoksiaan ovat paikkasidonnaiset ja immersiiviset teokset Novelleja unohdetuista huoneista (2015), Edustaja (2014) ja Mihin valo katoaa? (2013) sekä tanssielokuvat Fear is a habit (2014), Sub Terra (2014) sekä Waiting Song (2013).

Vuodet 2014-2016 Raekallio työskentelee Suomen Kulttuurirahaston taiteilija-apurahalla.

www.raekallio.fi

www.facebook.fi/raekalliocorp

2