• Raekallio Corp.

Valtteri Raekallion ja Thomas Freundlichin elokuvat kansainvälisten festivaalitilastojen kärjessä

Suomalaiset elokuvat menestyivät vuonna 2020 festivaaleilla koronasta huolimatta


Valtteri Raekallion ja Thomas Freundlichin elokuvat Fram ja Cold Storage olivat vuonna 2020 eniten maailmalla esitettyjen suomalaiselokuvien joukossa. Fram-dokumenttielokuva nähtiin 17 ulkomaisen festivaalin ohjelmistossa, ja se ylsi jaetulle ykkössijalle dokumenttielokuvien kansainvälisten festivaaliesitysten määrässä. Cold Storage -tanssilyhytelokuva puolestaan nähtiin 34 festivaalilla ympäri maailmaa, ja se oli vuoden toiseksi esitetyin suomalainen lyhytelokuva.


Fram (2019) on tanssia ja dokumentaarista kerrontaa yhdistävä elokuva, joka käsittelee tutkimusmatkailun ja taiteen tekemisen yhtäläisyyksiä. Yhteistyössä SVT:n kanssa tuotetun elokuvan pääkuvausjakso oli Huippuvuorilla 2018. Elokuvan ovat ohjanneet Valtteri Raekallio ja Thomas Freundlich, osatuottajana toimi Raekallio Corp. -tanssiryhmä ja lisärahoittajina mm. Suomen Kulttuurirahasto sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Vuonna 2020 Fram nähtiin yhteensä 20 festivaalilla, joista kolme oli Suomessa.


Cold Storage (2016) on tanssilyhytelokuva, jossa yksinäinen pilkkimies löytää esihistoriallisen jäämiehen ja sulattaa tästä itselleen kaverin. Thomas Freundlichin ohjaama ja Valtteri Raekallion koreografioima elokuva on vuosina 2017–2019 ollut eniten kansainvälisillä festivaaleilla esitetty suomalainen lyhytelokuva. Elokuva on tähän mennessä nähty 294 festivaalin ohjelmistossa ja se on voittanut 43 palkintoa. Vuonna 2020 Cold Storage esitettiin 36 festivaalilla, joista kaksi oli Suomessa.


https://www.raekallio.fi/fram


https://www.raekallio.fi/cold-storage